Ladataan

Uutinen: Uusi Metal Gear Solid esiteltiin – fanien pahin pelko toteutui

03.06.2016
Kirjoittanut: Ville Arvekari

Hideo Kojima saattoi lähteä Konamilta, mutta uutta Metal Gearia pukkaa. Snaken ensimmäinen Kojiman jälkeinen peli näyttäisi olevan uusioversio klassisesta Metal Gear Solid 3: Snake Eaterista, mutta se ei ole täysin totta. Kuten monet jo etukäteen pelkäsivät, kyseessä on  pachinko-peli.

Pachinko-peliautomaatit ovat Japanissa hyvin yleisiä, ja niissä yritetään voittaa lisää pelissä pelattavia metallikuulia. Laitteita on teemoitettu lukuisten eri aiheiden mukaan, ja Metal Gear Solid: Snake Eater -pachinko näyttäisi pyörittävän näytöllään alkuperäisestä pelistä tuttuja kohtauksia nykyaikaisilla grafiikoilla.

Japaninkielisen trailerin voi katsoa ohesta. Videolla nähdään Snaken ja tämän oppiäidin The Bossin ikoninen keskustelu sekä vilaus pelin Cobra Unit -pomovastuksista.

Uusi laite vahvistaa entisestään julkaisijansa Konamin uutta linjausta, jossa on suurempi painotus mobiili- ja pachinko-peleillä. Tämän arvellaan olleen yksi syy, miksi Metal Gear -sarjan luoja ja Konamin keulakuvaksi mielletty Hideo Kojima poistui yhtiön riveistä viime vuoden puolella. Parhaillaan Kojima kokoaa uutta ja itsenäistä Kojima Productions -tiimiä, jonka ensimmäinen peli julkaistaan PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Konami ei silti hylkää konsolibisnestä täysin. Virtaviivaistetumpi japanilaispelitalo etsi taannoin uusia vetäjiä Metal Gear -peleille, minkä lisäksi se on yhä sitoutunut perinteikkääseen Pro Evolution Soccer -jalkapallosarjaansa.

Metal Gear Solid: Snake Eater -pachinko julkaistaan Japanissa syksyllä.

Lähde: Konami

18 kommenttia

03.06.2016 21:29
Lainaus käyttäjältä lindario
Ei Portable Ops, Ghost Babel tai Metal Gear Rising sen paskempia olleet.


Kojima oli mukana noiden kaikkien luomisessa tuottajana.
Picture of rautahuilu
04.06.2016 08:42
Lainaus käyttäjältä lindario
Lainaus käyttäjältä velor87surullista on se että ei tule enää uutta metal gear solidia. ja vaikka tulisikin en ostaisi sitä koska, se ei olisi kojiman tekemä

Ei Portable Ops, Ghost Babel tai Metal Gear Rising sen paskempia olleet.
tarkoitin metal gear solid joka olisi perustunut metal gear solid pää sarjaan liittyvää. olen pelannut metal gear rising vaikka,se onkin tehnyt platium games
Picture of velor87
04.06.2016 13:03
Kojiman lähdön jälkeen katsoin, että MGS-sarja on kuollut ja kuopattu, koska sen isä ei enää tee niitä. Onneksi minulla kuitenkin on vielä X360:llä MGS HD collection. Vasta äskettäin pelasin taas esim. MGS2:ta ja kyllä se huikea tunnelma ja muu laatu, ja ERITYISESTI Harry Gregson-Williamsin LOISTAVA musiikki, jälleen nosti minut taivaisiin. Ei tule parempia Metal Gear Solid -pelejä kuin nämä Kojiman tekemät - mielestäni koko sarjan parhaat taideteokset kuten MGS2 ja MGS3. Toivon vaan että Elite-konsolini kestää vielä pitkään, jotta voin aina silloin tällöin palata näiden mestariteosten pariin. Voi hitto, nyt ei tule loppua ylistykselle...David Hayterin ääntäkin oli taas mahtava kuulla, sillä hän on AINOA oikea Snakeeeeeeeee...!!!!
Picture of Cuba Libre
04.06.2016 14:52
Voisiko tämä ennakoida uutta versiota MGS 3:sta myös PS4:lle? Ensimmäisestä Metal Gear Solidista, se olisi mieluisin.
Picture of Al87
04.06.2016 22:41
Ööö mitäköhän uutisen kirjoittajan mielessä pyöri otsikkoa kirjoittaessa? Pahin pelko kävi toteen jo viime syksyllä; Phantom Pain on oli kamala MGS kaikilta muilta osa-alueilta paitsi pelattavuudelta, joka on ollut aiemmissa peleissä se kankea juttu.

Miten Pachikojen julkaisun pitäisi liikautta minua mitenkään? En ole uskonut syksyn jälkeen yhdenkään MGS nimeä kantavan pelin olevan samaa tasoa kuin MGS 1-3 vaikka Kojima saisi täysin vapaat kädet, Ei Konami ollut kokonaan syypää PP keskinkertaisuuteen. Tarina oli täysin mitätön ja open world oli täysin turha, Konamia ei voi syyttää kaikesta ja ylistää Kojiman nerokkuutta.
Picture of Fazu
05.06.2016 07:42
Pahin vahinko, pachinko?
Picture of Burning
06.06.2016 11:55
Lainaus käyttäjältä Fazu
Ööö mitäköhän uutisen kirjoittajan mielessä pyöri otsikkoa kirjoittaessa? Pahin pelko kävi toteen jo viime syksyllä; Phantom Pain on oli kamala MGS kaikilta muilta osa-alueilta paitsi pelattavuudelta, joka on ollut aiemmissa peleissä se kankea juttu.


Mielessä kävi se, että skenessä on nimenomaan pelätty/vitsailtu MGS-pachinkosta heti Konamin uudesta linjasta ja Kojiman välirikosta asti. MGSV:n onnistumiset ja epäonnistumiset ovat aihe erikseen.
Picture of Ville Arvekari
07.06.2016 20:33
Hyvä nyt ainaki että PES -sarja on "turvattu," vaikken sitä viime vuosina oo juuri pelannutkaan. Ois aivan liian karua jos markkinoilla olis vain yksi suuri jalitsu.
Picture of onnistunyt