Ladataan

Uutinen: Huhu: Xbox 720 myyntiin 2013, voimalla seitsemän Xbox 360:n

25.01.2012
Kirjoittanut: Valtteri Hyttinen

Huhumylly uuden sukupolven Xboxin ympärillä kiihtyy. IGN on saanut "luotettavan, uuden konsolin parissa läheisesti työskentelevän tahon" kautta tietoa näytönohjainpuolesta. Komponentit siirtyvät massatuotantoon kuluvan vuoden lopulla ja konsolin pitäisi saapua kauppoihin vuonna 2013.

Seuraavan sukupolven Xbox tulee tietojen pohjautumaan AMD Radeonin HD 6670 -näytönohjaimen, jossa pitäisi riittää tehoja kuusi kertaa nykyistä Xbox 360 enemmän, ja joka ylittää Nintendo Wii U:n suorituskyvyn kahdellakymmenellä prosentilla.

Aikaisempien huhujen mukaan, näytönohjaimein piti perustua 7000-sarjan Southern Island -arkkitehtuuriin

Lähde: IGN

45 kommenttia

26.01.2012 00:01
Lainaus käyttäjältä TheCpp0
Lainaus käyttäjältä Hellridah
Ihan hyvältähän toi kuulostaa, saisivat kylllä laittaa sitä muistia ihan kunnolla ettei tulis pullonkauloja hirveen nopeesti ainakaa siltä osalta.

Saisivat. Mullakaan ei edes ole niin montaa peliä ja kärsin silti muistin puuttesta.


Ei ollut kyse siitä tallennustilasta nyt, vaan RAMista Wink
Picture of TheUglyBeard
26.01.2012 08:41
Lainaus käyttäjältä Skydex
Lainaus käyttäjältä MoromopoLainaus käyttäjältä SkydexNyt sain päivän naurut. Konsolihypettäjät täällä todella itkee, että olis aika päivittää mm. CoD-grafiikkaa ? Koneella saat jo hienon näkösen, ja kun miettii viel Bf3.. Ei hyvänen aika. Ainoa hyvä puoli tässä uuden konsolin julkaisussa että enää ei jarruteta niin paljon tehoissa. Ja kukaan idiootti ei mene ostamaan konsolia, jossa on "päivitetyt" graffat vitun kalliilla kun samalla hinnalla saa jo kunnon pelikoneen.
niin, paitsi ne jotka eivät halua päivitellä PC:tään vuoden tai kahden välein.Anteeks, mut miks vitus mä päivittäis nii usein ? Laughing out loud Jos tiesit, koneita päivitellään pikku hiljaa, pienillä summilla. Samalla näytönohjaimella mennään monta vuotta, jokseen konsoleita näköjään tulee joka kolmasvuosi. Great answer consolboy99.
Että voisit pelata pelejä samoilla grafiikoilla vuodesta toiseen, kunpelit kehittii, kehittyy myös pc:t. Kun pelit kehittyy, konsolit pysyvät aina seuraavaan sukupolveen saakka.
Picture of Moromopo
26.01.2012 09:42
Lainaus käyttäjältä appa-king
No ei ole mitään älytöntä myllyä tulossa. 6670 ohjaimen hinta on alkaen 80€, joten ei ole todellakaan tulossa samanlaista muutosta kuin Xbox -> Xbox 360. Saa nyt nähdä paljonko ne tuollaisesta raudasta saa puristettua irti.


Jos näytönohjain on seitsemän kertaa tehokkaampi kuin nykyisen boxin näytönohjain ja jos sitä muistia tulee neljä kertaa enemmän niinkuin on huhuiltu....niin kyllä sitä aika hyvät graffat saa aikaan. konsolit on optimoitu pelaamiseen eikä ne suorita niin paljon turhia prosesseja kuten tietokoneet.

Lainaus käyttäjältä Masa
Tietenkin saisivat tunkea mahdollisimman paljon tehoja, että ei grafiikka kehitys pysähdy 1-2 vuoden sisällä.

No tottakai, mutta pidetään se hinta siellä 450€ alapuolella kiitos.
Picture of Kaze88
26.01.2012 11:29
Lainaus
No tottakai, mutta pidetään se hinta siellä 450€ alapuolella kiitos.


Mielellään alle 300. Kuka hullu maksaa sen enempää pelikoneesta? Ai niin, pc-pellet tietysti... Smile
Picture of TkHX
26.01.2012 13:28
Lainaus käyttäjältä MKO.o
Ei ollut kyse siitä tallennustilasta nyt, vaan RAMista Wink

Mun moka. Mutta on siitä muististakin puutetta ainakin mulla |D
Picture of TheCpp0
26.01.2012 13:56
Lainaus käyttäjältä TkHX
Mielellään alle 300. Kuka hullu maksaa sen enempää pelikoneesta? Ai niin, pc-pellet tietysti... Smile


Olen ehkä väärässä paikassa jos perusteellasi yhtään voi lokeroida lukijakuntaa mutta otan "riskin" ja kommentoin silti, vaikkei ehkä edes kannattaisi vaivautua.

Luulet ensinnäkin saavasi alle 300 eurolla jonkun tulevan konsolin? Saat odotella aika kauan. Edes PS3 ei ole kauhean kauaa ollut tuon hinnan alle ja uutena et olisi saanut mitään nykykonsolia (sorry, wiita en laske tähän) alle kolmen sadan, kun nyt sitten jo odotat/toivot seuraavan sukupolven konsolin saavasi tuolla hintaa? Laughing out loud

Sen lisäksi viitsit heittää typerän kommentin pc-pelaajien olevan pellejä maksaessaan yli 300 euroa pelikoneesta. Ensinnäkin sillä "pelikoneella" usein tehdään paljon muutakin kuin pelataan ja ei tarvitse odotella ja toivoa seuraavan sukupolven olevan tietyn hintainen (varsinkaan jotain sellaista mitä se ei voi olla olematta naurettavan alitehoinen), vaan voi omien mielihalujensa, tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan päivitellä osia.

Itse pelaan sekä konsolilla että pc:llä ja näen molemmissa hyviä puolia. Sen lisäksi näen kaikissa konsoleissa hyviä puolia vaikken niitä kaikkia (vielä) itse omistakaan. Tuollaisen turhan dissauksen voisi jättää pois, varsinkin "perusteiden" ollessa noin heppoisia. Yritän sitten itse vaikka puolestani olla menemättä tällaisiin puolitrolleihin.
Picture of zappah
26.01.2012 18:31
Lainaus käyttäjältä Teppo-Man
Tunkisivat vaan sen gtx 780 kiinni nii ei tarvis pc pelaajien kärsiä paskoista konsoli käännöksistä tai noh xbox käännöksistä. Sillehän ne pelit aina ekana suunnitellaan.
Agreed. Mutta tuo on käytännössä mahdotonta, koska liika virrankulutus tuottaa lämpöä, eikä kukaan millään saa ahettua konsolin sisään kaikkea tuota paskaa.
Picture of Skydex
26.01.2012 18:34
Lainaus käyttäjältä TkHX
LainausNo tottakai, mutta pidetään se hinta siellä 450€ alapuolella kiitos.

Mielellään alle 300. Kuka hullu maksaa sen enempää pelikoneesta? Ai niin, pc-pellet tietysti... Smile
Double facepalm

Kyl voin maksaa mielellään koneesta vähän enemmän, että ei tarvi joka hemmetin uutta konsolia hommata. Btw, just tämmösiä kaikkitietäviä -uuberpellejä löytyy, sattumoisin konsolipelaajista.
Picture of Skydex
26.01.2012 18:59
Lainaus käyttäjältä TkHX
LainausNo tottakai, mutta pidetään se hinta siellä 450€ alapuolella kiitos.

Mielellään alle 300. Kuka hullu maksaa sen enempää pelikoneesta? Ai niin, pc-pellet tietysti... Smile


PS3 day one 560€ Resistancen kanssa...kyllähä se vähä kirpas, mut vieläpä tuo ps3 on hyllyssä ja silläpä sitä tulee eniten pelattuaki.
Picture of Kaze88
27.01.2012 15:24
boksi ostan sit jos tulee bluray mut boksi ohjamet paremat mut onnes löysin ps3 ohjamen boksi muotoo:)
Picture of Bjsinn