Seikkailua, lohhareita, mysteeriä ja eläimiä – Microsoftin pienempiä julkistuksia koottuna
Microsoftin kaikki pelijulkistukset ja -esittelyt eivät olleet valtaisia. Myös muutamat pienemmät nimikkeet, kuten Crimson Dragon ja Below saivat huomiota.
Xbox Onen hinta Suomessa 529 euroa, erikoispaketti vahvistettu
Microsoft on tarkentanut Suomea koskevia Xbox Onen julkaisutietoja.
Live-lähetys: Sony PlayStation E3 2013 -lehdistötilaisuus!
Live-lähetys Sonyn E3 2013 -lehdistötilaisuudesta.
Kitarapeli Rocksmith palaa opettamaan musisoinnin saloja
Ubisoft tuo jatkoa pelimäiselle Rocksmith-kokonaisuudelle ensi vuoden puolella uusilla biiseillä ja ominaisuuksilla vahvistettuna.
Yllätyspeli The Division lupaa avoimen maailman verkkoräiskintää roolipelielementeillä
Ubisoft julkisti uuden Tom Clancy's -sarjaan lukeutuvan pelin nimeltä The Division. Kyseessä on moninpelihupailua roolipelielementeillä varustettuna.
Suomalaismenestyjä Trialsille jatkoa kahden osan voimin
Trialsia piisaa ensi vuonna, sillä sarjan pelejä saadaan niin suuremmille alustoille kuin mobiililaitteillekin.
Ubisoftin autopelikonkareilta avoimen maailman The Crew -ajelua (päivitetty)
Ubisoftilta on luvassa ensi vuonna uusi avoimeen maailmaan ja sosiaalisuuteen luottava autopeli The Crew.
Call of Duty: Black Ops II -kilpailu
Uskomaton Black Ops II Care Package -erikoisversio kilpailupalkintona!
Voita liput DigiExpoon!
Osallistu kilpailuun ja voita liput DigiExpo 2012 -tapahtumaan.
Nintendo Wii U -kilpailu
Pelaaja juhlistaa uuden konsolisukupolven käynnistymistä kilpailulla, jossa arvomme oheiseen kysymykseen oikein...

















