Ladataan

Elokuun pääkirjoitus: Kesän kuumin hitti

05.08.2016
Kirjoittanut: Miika Huttunen

Kesän kuumin hitti

En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt pelimaailmassa Pokémon GOn kaltaisen ilmiön. Vaikka se ei ole ensimmäinen lisätyn todellisuuden peli, se on ensimmäinen suurta ja tunnettua tuotemerkkiä käyttävä sellainen. Lopputulos on ollut luettavissa uutisotsikoista ympäri maailman.

Kirjoitushetkellä heinäkuun viimeisellä viikolla Pokémon GO -huuma osoittaa lieviä rauhoittumisen merkkejä alun hysterian jälkeen, ja ehkäpä lukuhetkellä elokuun alussa se on jo suorastaan haihtunut, kuten pessimistisimmät arviot kertovat. Jälkimmäinen tuntuu juuri nyt hieman epätodennäköiseltä, mutta ken tietää – tällaista hurmosta yhden pelin ympärillä ei ole nähty pitkään aikaan. Lisäksi sitä pelataan tämän hetken suosituimmalla pelikoneella eli älypuhelimella.

Pelin suosio nosti Nintendon osakekurssin hurjiin lukemiin, kunnes yhtiö huomautti, ettei peli ole sen oma. On ymmärrettävää, että jopa yritysmarkkinoilla tehtiin moinen virheellinen olettama. Nintendo on vuosikymmenten ajan ollut tunnettu siitä, että se tekee kaikki sen omiin hahmoihin tai pelisarjoihin perustuvat pelinsä itse. Tämä on ollut niin itsestään selvä asia, että nyt kun käytännössä ensimmäinen sen yksinoikeudella käyttämä sarja lisensoidaan jollekin muulle ja se menestyy, niin ei ole ihme, että sitä pidetään edelleen Nintendon omana pelinä. Toki Nintendo omistaa osan sekä Pokémon-tavaramerkin omistavasta yhtiöstä että Pokémon GOn tehneestä Nianticista, mutta ei niin paljoa, että GOn voisi sanoa olevan sen oma peli.

Pokémon GOta voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta, ja se tulee taatusti poikimaan liudan jäljittelijöitä, jotka haluavat samoille apajille. Itse odotan mielenkiinnolla sitä, miten tämä vaikuttaa Nintendon omiin suunnitelmiin mobiilimaailmassa ja sen sarjojen ulkopuolisille lisensoinnissa. Parempaa esimerkkiä kumpaankaan on nimittäin vaikea kuvitella. Vai harmittaako asia Nintendon sisällä? Joku muu menestyy heidän tähän mennessä yksinoikeudella käyttämällään lisenssillä ja vieläpä alustalla, joka on syrjäyttänyt Nintendon ydinliiketoiminnan eli kotikonsolit sen kotimaassa lähes kokonaan. Vähintäänkin Pokémon GOn menestys aiheuttaa yhtiölle paineita menestyä mobiilimarkkinoilla sen ikiomilla hahmoilla ja pelisarjoilla, kuten Mariolla ja Legend of Zeldalla.

Ja tietenkin aina uuden nuorisoilmiön saapuessa maailman kehityksestä jääneet ilmestyvät kertomaan, kuinka kyseessä on ihan tyhmä tai muuten vain turha asia. Viis siitä, että peli on aktivoinut nuoria ja aikuisia ennennäkemättömällä tavalla niin sosiaalisesti kuin liikunnallisestikin käyttämällä uusinta teknologiaa kekseliäillä tavoilla. Näiden luddiittien mielestä kivien keräily tai käpylehmillä leikkiminen on rakentavampaa ja mielenkiintoisempaa puuhaa. Oletettavasti he ovat kirjoittaneet mielipiteensä sulkakynällä pergamentille, jonka he ovat lähettäneet kirjekyyhkyllä lehden toimitukseen. Kaikki uudempi kun olisi vain ihan tyhmää tai turhaa.

Mutta suokaa nyt anteeksi, sillä puhelimeni ilmoittaa, että lähistöllä on havaittu pokémon. Kaikkihan nimittäin kerätään!

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden elokuun numerossa 167, joka on nyt kaupoissa!

Pelaaja-lehti numero 167,elokuu 2016