Arvostelu: Fallout 3

07.11.2008
Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi

Fallout 3

Arvosteltu Pelaaja-lehdessä:11/2008
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
8/10Pelaaja
9/10Lukijat

Fallout-pelisarjalla on sydämessäni aivan erityinen paikka. Jos World of Warcraftia ei lasketa, olen hukannut kyseiseen pelisarjaan elämääni todennäköisesti enemmän kuin mihinkään muuhun. Kaksi ensimmäistä Falloutia olivat 3/4-kuvakulmasta kuvattuja, ydintuhon jälkeiseen Amerikan Yhdysvaltoihin sijoittuneita roolipelejä, joiden loistava pelimekaniikka ja kiero, musta huumori olivat aikanaan mykistävä yhdistelmä.

Eivät pelit toki täydellisiä olleet. Erityisesti Fallout 2:ta piinasi pelin alkutaipaleella pari muurahaispesällistä ötököitä, mutta jotain pelin vetovoimasta kertoo se, että monet, allekirjoittanut mukaan lukien, tahkosivat sitä pelin rikkovista bugeista huolimatta.

Fallout 2:n julkaisusta tuli syyskuun lopussa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta, ja toiveet sarjan jatkumisesta on ehditty haudata jo moneen otteeseen. Sarjan piti alun perin jatkua kakkososasta vastanneen Black Islen toimesta jo vuosituhannen alkupuolella, mutta Van Buren -koodinimellä kulkeneen pelin kehitys kaatui firman emoyhtiö Interplayn talousvaikeuksiin vuonna 2003.

Interplayn johto teki tässä vaiheessa niin sanotun peliliikkeen, eli pisti kehitystiimin pihalle ja myi pelin oikeudet pääasiassa Elder Scrolls -roolipelisarjasta tutulle Bethesda Softworksille. Päätös herätti vanhoissa Fallout-fanijoukoissa varsin ristiriitaisia tunteita, ymmärrettävistä syistä. Morrowind ja Oblivion ovat toki laajoja ja omalla tavallaan vakuuttavia pelejä, mutta valitettavasti niiden maailma, meininki ja asukkaat ovat monien mielestä jääneet varsin hengettömiksi.

Minä olin yksi näistä monista. Vielä viime metreille asti odotin pelonsekaisin tuntein, että lopputulos ei olisi mitään muuta kuin aseilla kuorrutettu Oblivion. Kun sitten katsoin ensimmäistä kertaa nyrkin kokoista reikää mahassaan tuijottavaa, kituvaa ja maassa hitaasti eteenpäin ryömivää roistoa ennen tämän viimeistelyä pesäpallomailalla, oli pakko todeta, että pelko oli aiheeton. Lienee tarpeetonta sanoa, että K18-leima on ansaittu.

Kasvukipuja

Hahmonluonti on Fallouteissa ollut aina tärkeässä osassa, ja tällä saralla Bethesda ei petä. Persoonallinen, ikävaiheittain etenevä hahmonluonti kuvaa pelihahmon lapsuutta Vault 101:ssä, maailmalta sulkeutuneessa ja tyrannimaisen ylivalvojan otteessa olevassa ydinsuojassa. Falloutien S.P.E.C.I.A.L.-taitojärjestelmä on siirretty uuteen ulottuvuuteen varsin mutkattomasti, ja kompromissien määrä on pidetty kohtuullisena. Taitojen määrä on vähennetty kahdeksastatoista kolmeentoista, pääosin vanhoja yhdistelemällä. Ainoastaan pari on tyystin poistettu. Muutokset eivät siis ole kovinkaan järkyttäviä: vanhat First Aid- ja Doctor-taidot ovat nyt yhteinen Medicine, ja Steal on osana Sneakia.

Suurempi muutos on ehkä Perk-erikoisominaisuuksien ylitsevuotavuus: aiemmissa Fallouteissa näitä kolmen-neljän kokemustason välein valittuja taitoja saa nyt valita joka tasolla. Perkit esimerkiksi parantavat tarkkuutta kahden käden aseilla tai parantavat tiettyjen taitojen tehokkuutta entisestään. Toisaalta Perkien lisäyksen vastapainona vanhat, hahmonluonnissa valitut sekä etuja että haittoja tarjonneet Trait-ominaisuudet loistavat poissaolollaan: ne on yhdistetty osaksi uutta Perk-järjestelmää.

Pääosin homma toimii kuten rakastetuissa ykkös- ja kakkososissakin. Seitsemän pääominaisuutta vaikuttavat kukin omalla tavallaan hahmon ominaisuuksiin ja kehitykseen. Pelaaja voi halutessaan muokata hahmostaan esimerkiksi karismaattisen neuvottelijan, tyhmän mutta vahvan muskelimiehen tai vaikkapa varjoissa kykkivän, koneet ja energia-aseet taitavan tiedemiehen. Pelin tehtävät ja ongelmanratkaisu ymmärtävät ja myötäilevät tätä valinnanvaraa varsin pitkälle, mutta koska esimerkiksi kaikki eivät kuuntele puhetta, on johonkin aseelliseen tai aseettomaan puolustautumiskeinoon syytä panostaa hahmolla kuin hahmolla.

Taidot kehittyvät tuttuun tapaan kokemustasojen myötä kertyvillä taitopisteillä, eivät taitoja käyttämällä kuten Bethesdan peleissä perinteisesti on totuttu. Bethesda on myös malttanut jättää pelistä pois surullisenkuuluisan tavaramerkkinsä: hahmon kokemustason mukaan skaalautuvat hirviöt. Hirviöiden ja muiden pahisten vaikeustaso on siis sidoksissa niiden kansoittamaan alueeseen, ei hahmon ominaisuuksiin.

Karu on kaunista

Siinä missä esimerkiksi Fallout 2 käsitti pelialueena reilun pätkän Yhdysvaltojen länsirannikkoa ja sisämaata, on kolmososan mittakaava merkittävästi pienempi. Peli sijoittuu ns. Capital Wasteland alueelle, mikä käytännössä tarkoittaa pääkaupunki Washingtonia ja tämän lähialueita. Tutkittavaa piisaa silti reilusti, joskin jossain vaiheessa liikkuneet lupaukset noin Oblivionin kokoisesta pelialueesta tuntuvat vahvasti liioitelluilta. Etäisyydet ovat yllättävän pitkiä, mutta pääosin kohteisiin ei tarvitse kävellä kuin kerran: lopun aikaa reissaamisesta vastaa paikalle välittömästi kaukosiirtävä pikamatkustus.

Tämä on sikäli hyvä juttu, että pääosin tuhoutuneista kaupunkimaisemista koostuvat näkymät kävisivät äkkiä vanhoiksi. Siinä missä esimerkiksi juuri Oblivionissa värikkään maailman kukkaiskedoilla käyskentely oli melkein puoli ruokaa, on Fallout 3:n dominoiva väri ruskea. Ydintuhon jälkeiseltä suurkaupungilta ei tosin voi kovin kauniita maisemia odottaakaan, mutta esimerkiksi sodan runtelemat maamerkit ja kuuluisat rakennukset ovat ilmeisen oikeilla paikoillaan ja yleensä niillä on oma tarinansa kerrottavanaan.

Ankeasta väripaletista huolimatta pelin tekninen ote vakuuttaa. Väkivalta on graafista, räjähdykset ja isot hirviöt komeita ja yleisesti ottaen toiminta pysyy sulavana. Myös ääninäyttely on pääosin erinomaista, ja löytyypä pelistä useampikin Hollywood-tähti, kuten Liam Neeson tai Malcolm MacDowell.

Ehkä ikävin pienentyneestä pelialueesta johtuva takaisku on asutuskeskusten määrän vähäisyys. Pieniä, muutaman hökkelin asutuksia löytyy kyllä reilusti, mutta varsinaisten kaupunkien määrä ja samalla myös sivutehtävien määrä on aiemmin totuttuun verrattuna ikävä yllätys. Toisaalta maailman konkreettisempi vihamielisyys ja isometrisen maailmankartan puuttuminen tekevät sen tutkimisesta huomattavasti jännittävämpää ja tunnelmallisempaa. Erämaa ei enää ole pelkkä kartta, vaan oikea ja vaaroja täynnä oleva erämaa.

Ehkä suurin ongelma pelissä on rytmitys. Osa tehtäväkuvauksista on parhaimmillaankin epäselviä, ja varsin aikaisessa vaiheessa peliä tulee vaihe, jossa selkeää etenemissuuntaa ei meinaa olla, ja lähti mihin suuntaan tahansa, niin turpiin tulee. Toisaalta lähes samoihin aikoihin pelaajalle annetaan varsin konkreettisesti mahdollisuus valita lähteäkö hyvän vai pahan polulle, joka muuttaa alkuvaiheen tehtäviä ja pelikokemusta varsin olennaisesti.

Hyvät, pahat ja jotain siltä väliltä

Aiemmista Fallout-peleistä tuttu Karma-järjestelmä on säilynyt mukana. Lähes kaikki pelaajan teot, toisen omistamien kamojen kopeloimisesta keskusteluissa käytettyyn äänensävyyn muokkaavat pelimaailman asukkaiden suhtautumista hahmoon. Hyvässä karmassa kylpevä saastemaiden suojelija saattaa saada kaupungissa ohikulkijoilta lahjoja, kun taas ilkeää varasta kunnioittavat lähinnä orjakauppiaat ja rosvot.

Pyhimys tai paholainen, väkivallalta ei Falloutin maailmassa voi välttyä. Aiemmissa Fallouteissa taistelu hoidettiin täysin vuoropohjaisesti Agility-ominaisuuden määräämien toimintapisteiden kautta. Fallout 3:n kompromissiratkaisu reaaliaikaisen taistelun avuksi on V.A.T.S., Vault Assisted Targeting System. V.A.T.S.in käynnistämällä toiminta pysähtyy, ja kädessä olevan tuliluikun voi kohdistaa esimerkiksi vihollisten jalkoihin, päähän tai vaikka aseeseen. Tarkkasihtisempi villin idän pyssysankari siis voi ampua pahiksilta vaikka aseet kädestä, jolloin nämä yleensä lähtevät paniikissa juoksemaan kadonneen apuvälineensä perässä.

Ihan kaikki ei ole kuitenkaan pysynyt: aiemmissa peleissä tärkeää teho- ja huumoriarvoa tarjonneet silmä- ja nivusosumat loistavat poissaolollaan, ja eri ruumiinosiin kohdistuva tähtäys on varattu ainoastaan tuliaseille. Lähitaistelijat joutuvat siis tyytymään monotoniseen yleishuitomiseen.
Yksi vanhaa Fallout-veteraania risova juttu on myös se, että ns. kriittiset virheet loistavat tyystin poissaolollaan. Hyväonnisen sankarin vastustajat saattoivat vanhassa Falloutissa nimittäin koheltaa aseidensa kanssa totaalisesti, yleensä humoristisin lopputuloksin. Poissa ovat vahingossa päänsä irti ampuvat maantierosvot ja käsiin räjähtelevät kranaatit.

Muuten toiminta on ihan tyydyttävää. Reaaliaikainen taistelu tosin on yleensä vain välttämätön paha, sillä V.A.T.S.in ulkopuolella tähtäämättömät osumat tekevät yleensä reilusti vähemmän vahinkoa. Vaikka toimintapisteiden latautuessa kiusaus ylimääräiseen räiskimiseen on suuri, johtaa tämä valitettavan usein vain turhaan, jo ennestään harvalukuisten ammusten tuhlaamiseen. Lähitaistelussa Oblivion-sankarit sen sijaan pääsevät loistamaan, ja yksittäisen vahvankin vihollisen jallittaminen pelkällä sorminäppäryydellä onnistuu.

Aseistus on sarjan peruskamaa. Varsinaisia heittoaseita ei enää ole, esimerkiksi kranaatit on siirretty muiden aseiden alle. Muuten asevalikoima vaihtelee rynnäkkökiväärien ja pistoolien kaltaisista pienaseista laser- ja pulssityyppisten energiaseiden kautta ”isojen poikien lelut” -osioon. Tähän osastoon kuuluvat esimerkiksi minigunit, liekinheittimet ja RPG-historian ehkä munakkain ase, Fat Man -ydinohjussinko, joka saa jokaisen asefriikin näkemään märkiä unia.

Kunnialla eteenpäin

Kaiken kaikkiaan Fallout 3 on ristiriitainen kokemus. Pahimmat Oblivion with Guns -pelot hälvenevät varsin nopeasti, ja S.P.E.C.I.A.L.-järjestelmä on siirtynyt uudelle aikakaudelle luontevasti, kompromisseista huolimatta. Oblivionista muistuttavat lähinnä ensimmäisen persoonan kuvakulma, liikkuminen ja yleisilme. Hahmoista löytyy valloittavia persoonia, ja vaikka cameo-henkiset erikoistapahtumat loistavat poissaolollaan, ei sarjalle ominainen huumori silti ole hukassa.

Fallout 3 on ennen kaikkea nimensä vanki. Kakkososaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana pelinä, ja tällaisista lähtökohdista parantaminen, tai edes tason pitäminen, on uusilta tekijöiltä mahdoton olettama. Bethesda on kuitenkin peloista huolimatta onnistunut luomaan elävän, karuudessaan kauniin ja vihamielisen maailman, johon uppoutuu mielellään. Vaikka peli näyttää Oblivionilta, se tuntuu Falloutilta. Ainakin minulle se on tärkeintä. Erikoisten satunnaiskohtaamisten puute kismittää, mutta muuten pelin puutteet ja kompromissit ovat hyväksyttäviä. Oikeasti, jos jättää pelin ostamatta sen vuoksi, ettei siinä enää voi ampua lapsia, tämä puute on todennäköisesti senhetkisistä ongelmista pienin.

Voisi oikeastaan sanoa, että Fallout 3 ei ole mitään sellaista, mitä siltä odotettiin. Se ei ole edeltäjäänsä kyykyttävä roolipelien uusi virstanpylväs, mutta se ei myöskään ole maineikkaan isänsä nimellä ratsastava hengetön ja turha räpellys. Se on laadukas, hauska ja ajoittain myös vaikea toimintaroolipeli, jonka suurimmat ongelmat ovat juonen lyhyys ja totuttua pienempi mittakaava. 20–30 tuntia tekemistä piisaa kuitenkin helposti, ja uudelleenpeluuarvoa löytyy ainakin yhden tai kahden kerran edestä.

I'm S.P.E.C.I.A.L.

Humoristisiin sutkautuksiin mutkattomasti venyvä S.P.E.C.I.A.L.-taitojärjestelmä (Strength, Perception, Endurance, Charisma, Intelligence, Agility, Luck) on ollut Falloutien kantava voima alusta asti. Seitsemän pääominaisuutta vaikuttavat monella tapaa. Älykäs sankari osaa keskustella intellektuellien kanssa sujuvasti ja tehdä näihin vaikutuksen, muskelimasat taas pystyvät olemaan vahvalla olemuksellaan joko uhkaavia tai vakuuttavia. Nämä ominaisuudet vaikuttavat myös lähes kaikkiin hahmon ominaisuuksiin kantokyvystä ja V.A.T.S.-tilan toimintapisteistä osumapisteisiin ja vastuskykyihin. S.P.E.C.I.A.L. tarjoaa siis loistavan keinon kustomoida hahmostaan haluamansalaisen seikkailijan.

Moninpelattavaa Falloutia?

Fallout-oikeuksien myyminen Bethesdalle koitui itseasiassa Interplayn pelastukseksi. Rahakkaan diilin vaikutuksesta firman talous tuli kuntoon, ja Interplayn tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat muun muassa Earthworm Jim- ja MDK-sarjojen jatkaminen. Mielenkiintoisempi projekti on kuitenkin Fallout-massiivimoninpeli, jota firman huhutaan tekevän. Interplayn ja Bethesdan viimeisimpään sopimukseen nimittäin sisältyy Interplayn optio massiivimoninpelin kehittämisestä. Virallisesti projektia ei ole vielä julkistettu, mutta yhtälö itsessään on jo varsin selvä. Firmalla on nimittäin kyllä kehitteillä vielä nimeämätön massiivimoninpeli, ja sen kehitystä vetää Falloutin kehittäjänä tutuksi tullut Jason D. Anderson. Lopun arvaaminen tuskin tarvitsee meediota avuksi.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut Miika Huttunen

Vaikka ensimmäisen Falloutin julkaisusta on kulunut jo yli 10 vuotta, on sarjan kolmatta osaa odottanut yllättävän laaja pelaajakunta. On selvää, että monet nykyisistä konsolipelaajista eivät koskaan ole alkuperäisiä Fallouteja pelanneet. Tämä luonnollisesti kertoo paljon sarjan legendaarisesta maineesta. Nämä pelaajat ovat myös onnellisemmassa asemassa kolmannen osan suhteen, sillä vaikka heillä voi olla sen suhteen monenlaisia odotuksia, eivät he vertaa sitä alkuperäisiin, ajan ja muistojen kultaamiin peleihin. Heillä onkin taatusti aivan erilainen lähestymistapa peliin kuin jo aiemmin Holvista autiomaahan astuneilla.

Fallout 3 ei siis ole Fallout tai Fallout 2. Se on moderni roolipeli, joka sijoittuu tavallisuudesta poikkeavampaan pelimaailmaan. Pelin tuhoutunut retrofuturistinen tulevaisuus sisältää monenlaisia seikkailuita, mutta jotain alkuperäisten pelien tylystä ja synkästä maailmasta on kadonnut nykypäivän poliittisen korrektiuden nimissä. Peli kyllä yrittää ja pelaajalla on hyvin suuri vapaus tehdä mitä haluaa ja kokea tekojensa seuraukset niin hyvässä kuin pahassakin, mutta aivan alkuperäisten tunnelmiin ei silti päästä.

Pelin alkaminen Holvista ja hahmon syntymästä antaa mielenkiintoisen ja erilaisen tavan hahmon luontiin ja kehitykseen. Ulkomaailmaan astuminen alun jälkeen on vaikuttava hetki, etenkin kun tajuaa, että se on täysin avoin pelaajan vaellukselle. Fallout 3:ssa pelaaminen on tutkimusmatkailua.

Kaiken keskellä itseäni jäi häiritsemään se, että autiomaassa elävät ihmiset eivät suhtaudu Holvin asukkiin kovinkaan ihmetellen. Se vähentää tunnetta ulkopuolisella, salaperäisellä muukalaisella pelaamisesta, joka onkin mielestäni uuden pelin suurin hukattu tilaisuus. Päähahmo on kaukana Falloutin myyttisestä Vault Dwelleristä.

Onko Fallout 3 sitten huono peli? Ei missään tapauksessa. Jos et alkuperäisiä Fallouteja ole pelannut, tuskin löydät pelistä paljonkaan huonoa sanottavaa. Tekemistä ja tutkittavaa riittää, ulkoasu on kunnossa, taistelumekaniikka on toimivasti rakennettu hahmon taitojen ympärille ja pelimaailma on kiehtovan erilainen. Suurimman haasteen edessä ovat juuri Fallout-sarjan fanit, joiden on kyettävä hyväksymään, että alkuperäiset pelit ovat legendaarisia myös siksi, että ne ovat oman aikansa tuotoksia. Itse kuulun alkuperäisten pelien fanien joukkoon ja onnistuin silti nauttimaan myös kolmannesta osasta.

286 kommenttia

07.11.2008 15:00
Itselleni vuoden yllättäjä.
Picture of snap
07.11.2008 17:23
Kympin arvoinen kaikkine ongelmineen
Picture of Arriibah
07.11.2008 18:31
Tämän tyylistä peliä on odotettu vuosia! Kiito
Picture of Pilipali
07.11.2008 19:33
Erittäin hyvä peli, todella hieno rope.
Picture of Finkill1989
08.11.2008 00:27
Paras peli sitten Mass Effectin, loistava WRPG.
Picture of Rommel
08.11.2008 00:47
Mukeja kerätty pöydiltä jo Morrowindissa
Picture of Tomsson
08.11.2008 01:33
Yksinkertaisesti loistava peli.
Picture of Samppis
08.11.2008 11:21
VIE MUKANAAN
Picture of napo
08.11.2008 11:42
Jotain olisi saanut olla lisää...
Picture of Bern_
08.11.2008 13:10
"8/10:stä on vääryyttä hävetkää!"
Picture of Pinnallinen