Ladataan

Arvostelu: Aragami

02.12.2016
Kirjoittanut: Arto Kekkonen

Aragami

Kehittäjä:Lince Works
Julkaisija:Maximum Games
Pelaajamäärä:1 Samalla koneella, 2 Verkossa
Arvosteltu Pelaaja-lehdessä:12/2016
Arto Kekkonen
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
7/10Pelaaja
2/10Lukijat

Valo ja varjo

Aloitetaan tällä: Aragami on kaunis. Kun ensimmäisen kerran näin kuvankaappauksia vielä tuolloin keskeneräisestä Aragamista Redditissä, tiesin heti, että tätä peliä haluan kokeilla. Tyylillisesti Aragami lainaa japanilaisesta klassisesta taiteesta sekä kymmenen vuoden takaiselta, rikollisen huonosti myyneeltä Okamilta. Unitylla tehtynä jälki näyttää upealta, ja visuaalinen ilme onkin Aragamin vahvin valttikortti.

Kyse on kolmannen persoonan hiippailupelistä, jossa pelaaja pukee ylleen epäkuolleen ninjan viitan. Kostonhenki aragami löytää itsensä hautuumaalta muinaisen rituaalin herättämänä. Kutsujana on animesarjan tyypillistä nuorta naishahmoa muistuttava Yamiko, jonka fyysinen olomuoto on Kaiho-klaanin valoa palvovien sotureiden vankina. Aragamin tehtäväksi lankeaa tunkeutua valoarmeijan rivien läpi ja pelastaa neito hädästä. Matkan varrella aragamin mieleen alkaa palata yhä enemmän ja enemmän pätkiä eletyistä elämistä, mutta ei juonesta sen enempää. Se ei varsinaisesti ole tiellä, mutta eipä juuri säväytäkään.

Pelillisesti Aragami nojaa muutamaan jippoon. Valossa oleilu kuluttaa aragamin voimia, kun taas varjoissa sankari on liki näkymätön. Ninjalla on kyky loikkia varjosta toiseen, ja tätä taitoa hyödynnetäänkin likipitäen taukoamatta. Vihollissotilaat partioivat tai tarkkailevat ennalta määrättyjä alueita, kunnes ne havaitsevat jotain epäilyttävää tai kunnes aragami houkuttelee ne harhareitille kelloja soittamalla. Yleensä edetäkseen täytyy tuhota Kaiho-armeijan virittämiä valomuureja ylläpitävät generaattorit ja löytää portti seuraavalle alueelle väistellen tai eliminoiden reitillä olevia vihollisia tarpeen mukaan. Sinne tänne on ripoteltu kääröjä, joiden avulla käyttöön voi saada uusia, joko salamurhaamista tai piileskelyä helpottavia kykyjä.

Oman kokemukseni mukaan hiippailupelien tavallinen ongelma on varsinaisen hiippailun vapaaehtoisuus. Esimerkiksi klassisissa Thiefeissä jokaisen vastaan tulevan vartijan saattoi tiukan paikan tullen murhata vaikka miekalla lähitaistelussa. Korkeammilla vaikeustasoilla tehtävä päättyi, jos joku tuli tapettua, mitä pidin keinotekoisena rajoitteena. Aragamin ratkaisu tuntuu vähemmän hätäiseltä, sillä kostonhengen katana yksinkertaisesti pysyy tupessa siihen asti, että ollaan riittävän lähellä kuolettavan pistoksen antamiseksi. Varsinaista taistelua pelissä ei siis ole, ja jos valosoturi pääsee lyömäetäisyydelle, varjoninja palaa edelliselle automaattitallennuspisteelle.

Siitä huolimatta Aragami on varsinkin aluksi hieman turhan helppo, sillä viholliset ovat varjoissa piilottelevan ja ohitseen loikkivan hengen suhteen käytännössä sokeita. Läpipeluu onnistuukin kuulemma noin kuudessa tunnissa, jos tyytyy kenttien läpi kiiruhtamiseen. Sopivalla annoksella perfektionismia Aragamista tulee kiinnostavampi, sillä kentät voi halutessaan myös koettaa läpäistä hiuskarvaakaan taittamatta tai sitten kaikki viholliset kylmäten. Kumpikin tarjoaa haastetta, ja kummastakin saa kentän päätteeksi kunniamaininnan. Tarjolla on myös kahden pelaajan yhteistyömahdollisuus verkossa, mutta sitä en valitettavasti päässyt testaamaan.

Toivon Aragamille kyllä menestystä. Se toistaa paikoin itseään, mutta on pääosin hauskaa ja hyvin sujuvaa pelattavaa. Se on paikoin buginen ja hiomaton, mutta ei häiritsevissä määrin. Se edustaa lajityyppiä ja lajityypissään koloa, jossa ei ole liian täyttä. Ei se ehkä mestariteos ole, mutta vallan hyvä debyytti nuorelta barcelonalaisstudiolta kuitenkin.