Ladataan

World Cup -kuume kasvaa – haastattelussa NHL 17:n tuottaja

12.09.2016
Kirjoittanut: Panu Saarenoja

EA Sportsin NHL-pelisarja palaa Suomeen jälleen 15. syyskuuta PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle saapuvan NHL 17:n myötä. Istahdimme Helsingissä hetkeksi alas pelisarjan tuottajana toimivan Sean Ramjagsinghin kanssa keskustelemaan, millaista onkaan NHL-pelien kehittäminen tänä päivänä.

NHL-pelin tekeminen joka vuosi tarkoittaa, että jääkiekko on todennäköisesti jatkuva osa elämäänne. Kuinka vältätte tympääntymisen lajiin?

Olemme erittäin onnekkaita tällä saralla. Kehitystiimimme sijaitsee Vancouverissa, jossa monet kehittäjämme ovat kasvaneet jääkiekkoa pelaten, ja laji on muutenkin ollut merkittävä osa heidän elämäänsä. Peliemme parissa työskentelevät henkilöt ovat ennen kaikkea lätkäfaneja: he seuraavat lajia sekä työssä että vapaa-ajalla.

Kehittäjämme ovat myös peliemme faneja, mikä mahdollistaa työskentelyn uudenlaisella tasolla. Tavanomaisesti tuottajat ovat vastuussa pelin vision ajamisesta eteenpäin, mutta meillä kehittäjät saattavat vapaa-ajallaan matkata esimerkiksi Eurooppaan katsomaan jääkiekkoa ja innostua sen kautta lisäämään asioita peleihimme.

Parhaat pelit syntyvät, kun niitä kehittävät ihmiset, jotka ovat intohimoisia työstämäänsä peliä ja sen genreä kohtaan. Me olemme päässeet tähän tilanteeseen tekemällä NHL:ää Vancouverissa.

NHL 17:stä löytyy oma pelitilansa jääkiekon World Cup -turnaukselle. World Cup on tapahtumana hyvinkin harvinainen, joten millainen prosessi turnauksen lisääminen peliin oikein oli?

Ensinnäkin meidän täytyi saada tieto turnauksen tapahtumisesta jo ennen kuin ne julkistettiin edes virallisesti. World Cup on NHL:n sekä sen pelaajajärjestön yhteishanke, ja koska he ovat läheisiä kumppaneitamme, kuulimme turnauksesta ennen monia muita. Vielä tuolloin tiedossa ei kuitenkaan ollut, millainen turnausrakenne tulisi olemaan ja millaisilla pelipaidoilla joukkueet pelaisivat. Rakensimmekin pelitilaa aina sitä mukaa kuin onnistuimme vain saamaan uutta tietoa käsiimme.

Prosessi oli uniikki ja uudenlainen haaste, mutta ennakkotietojen voimin pystyimme tekemään tarvittavat työt. NHL:n ja pelaajayhdistyksen avulla onnistuimme saamaan pelitilaan mukaan myös venäläispelaajia, jotka eivät olisi muuten olleet mukana pelissä, sillä he eivät pelaa niissä liigoissa, jotka pelistämme löytyvät.

NHL 17

Kuinka aikaisessa vaiheessa tiesitte, että World Cup oli saatava osaksi NHL 17:ää?

Heti kun NHL ja pelaajayhdistys kertoivat meille, että jääkiekon World Cup on tulossa. Vielä tuolloin hekään eivät tienneet kaikkia turnauksen yksityiskohtia.

Kyseessä on todellinen maailmanmestaruustapahtuma, jossa maailman parhaat pelaajat ottavat yhteen maajoukkuepaidat yllään. Lätkäfanit odottavat, että tapahtuma löytyy pelistämme, sillä he haluavat päästä pelaamaan turnausta oikeilla pelaajilla ja oikeilla joukkueilla sekä luomaan uudelleen sen tapahtumia.

Tällä saralla turnauksen ajoitus on meidän kannaltamme täydellinen, sillä se käynnistyy vain kaksi päivää sen jälkeen, kun julkaisemme pelin Euroopassa. Tavanomaisesti näihin aikoihin fanit keskustelevat lähinnä vasta harjoitusleireistä, mutta tänä vuonna lätkää ympäröivä keskustelu käy jo nyt kiivaana. Kun kuulimme ajoituksesta, tiesimme, että meidän täytyi saada World Cup mukaan peliin.

NHL 17:n Draft Champions- ja Franchise-tilat muistuttavat paljon pelimuotoja, joita olemme nähneet myös muissa EA Sportsin peleissä. Miten läheisesti NHL-tiimi tekee töitä EA:n muiden urheilukehittäjien kanssa?

Erittäin läheisesti. Olemme vuosien kuluessa alkaneet työskennellä aina vain läheisemmin keskenämme sekä EA Sports -osastona että myös kokonaisena yhtiönä. FIFA-tiimi tekee töitä samassa rakennuksessa meidän kanssamme, ja tunnemme myös Madden-kehittäjät oikein hyvin.

Tiimien väleillä on paljon asioita, joita voimme jakaa kehityksen lomassa toisillemme. Kun muut julkaisivat oman Draft-tilansa, pystyimme jälkeenpäin kuulemaan, mitä kaikkea he oppivat pelitilan luomisesta aina pelitilan suunnitteluprosesseja ja teknisisiä yksityiskohtia myöten. Pystymme näin olemaan tehokkaampia oman versiomme rakentamisessa ja tehdä näin ollen toivottavasti myös enemmän kuin muut ennen meitä.

NHL-pelejä luodaan aina tiukalla aikataululla, jotta uusi osa saadaan ulos joka vuosi. Miten aloitatte yleensä uuden NHL-sarjan pelin kehittämisen?

Aloitamme varhain. Ryhdymme työstämään seuraavaa versiota pelistä, ennen kuin uusi peli edes pääsee kauppojen hyllyille asti. Mitä nopeammin voimme aloittaa työskentelyn ja uuden version pohtimisen, sitä nopeammin voimme lyödä lukkoon suunnitelmiamme. Mitä enemmän meillä on aikaa työskennellä, sitä enemmän tavaraa voimme laittaa peliin. Olen aina kuvaillut pelien tekemistä vuosittaisella rytmillä meille aggressiiviseksi sykliksi. Jokainen päivä, jolloin emme tee töitä seuraavan version parissa, on käytännössä hukattu. Haluamme käyttää jokaisen päivän maksimaalisesti hyödyksemme, jotta voimme sisällyttää mukaan kuluttajille niin paljon asioita kuin vain mahdollista.

Markkinoilla ei ole juuri muita jääkiekkopelejä. Kuinka motivoitte itseänne tekemään joka vuosi aina uuden ja mielellään myös parannetun pelin, kun kilpailua ei oikein ole?

Parhaan mahdollisen pelin rakentaminen on meille ylpeyden aihe. Me olemme kehitystiimissä kaikki pelifaneja ja haluamme luoda aina parhaan mahdollisen pelikokemuksen. Mitä tulee kilpailuun, kamppailemme jatkuvasti muiden pelien kanssa pelaajien ajasta. Meillä on vastassa kaiken maailman Maddenit, FIFAt ja NBA 2K -pelit. Käymme kilpailua myös ensimmäisen persoonan räiskintöjen ja muiden peligenrejen kanssa. Jos pelimme ei ole tarpeeksi hyvä, eivät ihmiset vietä aikaansa niiden parissa ja vievät myös rahansa muualle. Motivaationamme on siis tehdä paras mahdollinen peli, joka miellyttää kaikkia lätkäfaneja ja toivottavasti myös muita urheilufaneja.

EA on tehnyt NHL-pelejä kirjaimellisesti jo useamman vuosikymmenen ajan. Miten paljon kommunikaatiota NHL-pelin luominen vaatii vielä tänä päivänä NHL:n itsensä kanssa?

Me teemme läheistä yhteistyöstä kaikkien pääkumppaneidemme kanssa, oli kyseessä sitten NHL tai vaikkapa Suomen tai Ruotsin liiga. Työskentelemme liigojen kanssa varmistaaksemme, että meillä on käytössämme kaikki oikeat grafiikat ja pelipaidat sekä pysyäksemme perässä kaikista mahdollisista sääntömuutoksista. Pyrimme tarjoamaan niin autenttisen kokemuksen kuin vain mahdollista ja samalla myös varmistamaan, että liigojen brändejä edustetaan halutulla tavalla. Meillä on mahtava suhde kaikkien liigojemme kanssa, ja on tärkeää, että jatkamme myös läheistä työskentelyä niiden kanssa.

NHL-pelisarjaa ei ole enää pitkään aikaan nähty pc:llä. Saadaanko tähän joskus muutos?

Pyrkimyksenämme on aina saavuttaa niin monta fania kuin vain mahdollista. Monet fanit haluaisivat nähdä NHL-pelin pc:llä, ja siksi selvitämmekin joka vuosi, millainen investointi pc-pelin tekeminen olisi ja kuinka moni pc-fani itse asiassa pelaa NHL:ää jo konsoleilla. Mietimme asiaa jatkuvasti, ja pyrimmekin markkinatutkimusten voimin kartoittamaan, milloin potentiaalisesti olisi oikea aika tuoda NHL pc:lle.

Panu Saarenoja

2 kommenttia

12.09.2016 14:12
Kiitokset Pelaajalle hyvistä kysymyksistä! Nuo vastaukset on kyllä täyttä pa**aa kuten EA:n tyyliin hyvin sopii.

Esimerkiksi nuo World Cup paidat pyyhkäisee peliin parissa päivässä, ja ne ovat olleet koko kansan tiedossa jo usean kuukauden ajan. Tuon turnauksen lisääminen on ollut kehittäjille lähinnä pari paita tekstuuria ja uusi turnaus valikkoon. Ja tällä sitten mehustellaan kuinka on upea lisä peliin.

Ongelmia sen sijaan riittää aina tekoälystä surkeaan fysiikan mallinnukseen. Myös online pelaaminen on ollut niin laginen kokemus jo usean vuoden, että tämä jää ostamatta.

Edit: Lisäätään vielä sen verran että ei kai noita PC-pelaajia ole kun viimeisin PC NHL peli taitaa olla vuodelta 2008. Pahinta on se että on vieläkin olemassa jengiä jotka moodavat jotai nhl 09 PC:lle joka vuosi. Ja foorumit ovat pullolaan toiveita PC-versiosta. Kai ajatus siitä että PC-pelaajat modaavat pelin paremmaksi joka vuosi on EA:lle liikaa. Nykyään vielä on suht helppoa välttää piratismia kun on kaiken maailman Originit minkä kautta tuo pelien ostaminen on suhteellisen helppoa ja edullista.
Picture of Wookie
13.09.2016 11:09
Niin EA valitsi tietoisesti PC puolen alasajon NHL:n osalta, kun kohdisti resurssinsa konsolipuoleen. PC:n versio on lähes sama peli NHL 05 - NHL 09, joten aika moni hankki pelinsä laittomasti, kun laittoi taas rahaa samaan peliin, jonka sai itse modattua paremmaksi. Nyt piratismi ei ole enää niin suuri ongelma ja pc-version tekeminen on helpompaa ja halvempaa, joten ehkä olisi joskus mahdollista tulla vielä PC:lle. Toki riippuu ihan siitä, miten EA suhtautuu modaamiseen.

Itselleni pelin suurin ongelma on pelaajien kasvottomuus, joukkueen ykköspelaajillakaan ei ole omia kasvoja vaan joku random kasvoinen pelaaja tekee esim. maalin, joten tietynlainen fiilis ei välity pelaajalle asti. Onko puute resursseissa, tekijöiden laiskuudessa vai lisensseissä? Tähän kysymykseen haluaisin vastauksen, jos kerran pelin pitäisi antaa autenttinen kokemus.
Picture of zadfa